10.3.2017

TANKOHISTORIAA osa 1

Tämän vuoden vapun tienoilla minulla tulee 10 vuotta täyteen tankotanssin parissa. Minne tämä kaikki aika on mennyt, kysynpähän vaan?!? Tuntuu, että oma kehitys on lähes samalla tasolla kuin silloin 10 vuotta sitten, vaikka todellisuudessahan laji vain on mennyt niin kovaa vauhtia eteenpäin, että keskinkertainen kehitys tuntuu kuin ei kehittyisi lainkaan. Kuitenkin kun noita vanhoja videoita ja kuvia katsoo, niin kyllä tällainen lahjatonkin on oppinut yllättävän paljon.

Ihan ensimmäistä kertaa koskin pystytankoon tosin jo hieman aikaisemmin, vuoden 2005 vuoden lopulla, kun vietimme työporukan kanssa pikkujouluja Lahtelaisessa strippibaarissa. Pääsin siellä hieman testaamaan tankoa ja siitä jäi haave elämään, että joskus saisin oman tangon kotiin ja oppisin temppuilemaan sillä. Se haave kuitenkin hautautui melko nopeasti ja "tyydyin" niin lattialla tanssittaviin tanssilajeihin.

@ Be-Bop

2007 vuonna aloitin esitanssijan työt Tampereella edesmenneessä Be-Bopissa (nykyään Rodeo) ja vapun tienoilla ravintolaan oli ilmestynyt tanko ja omistaja sanoi: "Tuossa on tanko, tanssi sillä". Vappuna ravintolassa oli erotiikkamessut ja paikalla oli useita strippareita. Minun oli tarkoitus katsoa heiltä mallia, mutta osa strippareista vain tanssivat tangon ympärillä ja loput sitten taas tekivät sellaisia temppuja, että oma leuka loksahti auki ja uskoin, etten ikinä pystyisi samaan.

Kovin paljoa näistä esityksistä ei ollut apua itselleni ja minun oli vain rohkeasti lähdettävä testaamaan mitä tapahtuu, jos kädet laittaa näin ja siitä koittaa nostaa jalat irti lattiasta. Yllättävää kyllä, ihan omalla mielikuvituksella keksin ihan oikeita liikkeitä, joskin nykymittapuulla ne tuli tehtyä erittäin huonolla tekniikalla. Siitä kuitenkin lähti se isompi kipinä lajia kohtaan ja sille tielle ollaan jääty.

Ensimmäinen kaksonen

Vuoden 2008 alussa lopetin esitanssijan työt. Halu esiintyä oli kuitenkin kova edelleen ja kun tangon kanssa oli tehnyt vähän parempaa tuttavuutta jo, mielenkiintoni strippausta kohtaan heräsi. Eräällä foorumilla olin huomannut yhden stripparin, joka päivitti myös tankotanssiin liittyviä postauksia. Päätin ottaa häneen yhteyttä ja siitä homma lähtikin kunnolla rullaamaan. 

Pian minulla oli tanko omassa kodissa ja vihdoinkin seuraa, jolta sai oppia lisää. Samaan aikaan laji alkoi rantautumaan Suomeen muutenkin. Löysin suomenkielisen tankotanssifoorumin, jossa olin 14. jäsen ja Helsingissä perustettiin Suomen ensimmäinen tankotanssikoulu.

Jotta jutusta ei tule kilometrin mittainen, niin jätetään tämä tähän tällä erää. Palaan jatkoon seuraavassa postauksessa!

1.3.2017

TERVETULOA

Tervetuloa tuoreeseen blogiini!

Olen blogannut aikaisemminkin ja tässä on ollut hieman taukoa päivittelystä, pari-kolme vuotta jos tarkkoja ollaan. Takaraivooni on tullut ajatus, että haluaisin taas palata bloggailun pariin. Jostain syystä en halunnut kuitenkaan enää jatkaa samassa blogissa, joten tästä lähtee uudella nimellä ja uudella ilmeellä. Pääpaino varmasti tulee olemaan tankotanssin ja muun treenin parissa.

Kuva: Jose Ahonen

Todellisuudessa olen käyttänyt tankopantteri nimeä jo lähes kymmenen vuoden ajan, heti tankotanssin alkuajoista lähtien. Instagramista minut on jo pidemmän aikaa löytänyt tankopantterina ja onpa se ollut jopa toiminimeni nimi kun viimeks olin elinkeinoharjoittajan statuksella. Tuon toiminimen kuitenkin hautasin vuonna 2015 ja siirryin kevytyrittäjäksi.


Työskentelen tällä hetkellä tankotanssiohjaajana ja esiintyjänä. Vapaa-ajallani tykkään uppoutua leffojen ja sarjojen maailmaan ja opiskella uusia asioita. Tällä hetkellä opettelen koodausta ja täytyy kyllä sanoa, että on mielenkiintoista puuhaa. Treenipuoli painottuu tällä hetkellä tankotanssin lisäksi vertikaalikankaaseen, twerkkiin sekä kuntosaliin.

Pro Twerk - Tampereen osakilpailu syksy 2016
Blogin alkutaipaleella tulen hieman avaamaan historiaani ja jatkossa sitten ajankohtaisempia asioita. Tavoitteena on postata vähintään 1 postaus viikossa. Tervetuloa mukaan :) Oletko lukenut joskus vanhaa blogiani Ashta Dancea?